18. kesäkuuta 2011

Aurinko armas kuivas satehen

Olen ollut viime aikoina todella, todella kiireinen ja sen takia myös todella, todella väsynyt (lue: laiska), joten blogin päivitys on jäänyt hieman taka-alalle. Kaikenlaista hauskaa on kuitenkin tapahtunut, joten tässä teille pientä (tai sitten hieman isompaa) kuvasarjaa suorastaan uskomattoman hienolta viikoltani:

Ranskalainen Pyjama 12.6.2011

Tukholma 15.-17.6.2011

NÄKYMÄ 2011-näyttelyn avajaiset 18.6.2011


Jaksan murehtia elämästä ja rakkaudesta niin paljon, että sattuu, mutta tällaiset päivät muistuttavat minua siitä, kuinka onnekas oikeasti olen. Ehkä tulevaisuudessa yritän keskittyä entistä enemmän niihin ihaniin asioihin ja muistoihin, jotka asuvat sydämessäni ainiaan. Ylimääräinen positiivisuus tekee vain ja ainoastaan hyvää sielulle, ja ei sen edes tarvitse syntyä mistään sen suureellisemmasta tapahtumasta: Tämän viikon onnellisimmat hetket koin istuessani auton kyydissä moottoritiellä, halatessani toista pitkästä aikaa, katsellessani auringon laskemista mereen ja nauraessani ystävien kanssa viinilasillisen äärellä.

p.s. Kuvakreditit menevät minulle, Karoliinalle & Saaralle.

3 kommenttia: