28. tammikuuta 2012

Lift me up and take me high and make me everlasting.

Tammikuu 2012 on ollut kulttuurimenojen suhteen kovin kuivaa aikaa minulle, joten teki enemmän kuin hyvää lähteä ulos tuulettumaan ja kuuntelemaan mieluista musiikkia. Olin jo viime vuoden puolella ostanut lipun ruotsalaisen Amaranthe-yhtyeen Helsingin keikalle ja odotinkin iltaa mielenkiinnolla. Näin kyseisen kokoonpanon viimeksi vuonna 2010, jolloin he lämmittelivät Kamelottia Tampereen Pakkahuoneella, mutta kesti vielä yhden vuoden ja debyyttilevyn verran, että aloin diggailemaan tästä melodisen death metalin ja power metalin yhdistelmästä. Vaikka moni ei sitä välttämättä uskoisikaan, niin voisin sanoa olevani jo varsin pitkän linjan fani raskaamman musiikin suhteen ja nappikuulokkeistani raikaakin usein tuplabasareiden sävyttämiä viisuja. Minulle on siis oikeasti terapeuttista lähteä hevikeikalle, fiilistellä meininkiä, heiluttaa nyrkkiä ilmassa ja moshata kuin viimeistä päivää. Pistää adrenaliinit kivasti liikkeelle.

Perjantai 27. päivä koitti vihdoin ja viimein, ja olin innoissani. Koko alkuviikon kestänyt flunssa tosin painoi edelleen hieman päälle, mutta päätin lopulta antaa sen olla häiritsemättä - on sitä ennenkin lähdetty baanalle ties missä kuumehorkissa. Sain parin tunnin varoitusajalla suostuteltua Joonaksen seuralaisekseni ja suuntasimme keikkapaikkana toimineeseen DOM Helsinkiin puoli kymmenen aikoihin. Ihmisiä oli jo alkanut pikkuhiljaa pakkautumaan klubille, vaikka showtimeen oli vielä parisen tuntia. Korkkasimme oluet ja siirryimme lavan lähettyville jutustelemaan tuttujen ihmisten kanssa. Koska luppoaikaa oli tosissaan vielä runsaasti, niin baaritiski kävi ehkä vähän turhankin tutuksi ja meiningit olivatkin jo pian niin sanotusti korkealla.

En ollut ennen käynyt DOMissa, tosin kerran Dante's Highlightissa, joka toimi samoissa tiloissa ennen nykyistä omistajaa. Paikkana DOM on varsin toimiva, mukavan tilava ja näyttäväkin, mutta valitettavana miinuksena on äänentoisto, joka ei ainakaan omalla käyntikerrallani ollut ollenkaan kohdillaan. Joko musiikkia toistettiin liian hiljaa tai sitten suorastaan korviasärkevän kovaa. Salaa olin myös ehtinyt toivoa, että hintataso olisi edes hieman alhaisempi, kuin mainstream-klubeilla, mutta niin kai se vain on, että sellainen on nykypäivänä varsin harvinaista herkkua Helsingin keskustassa.

No niin, palataanpas takaisin illan pääpointtiin eli Amaranthen keikkaan. Bändi kiipesi lavalle klo. 23.30 ja oli kyllä todella positiivista huomata, kuinka täynnä paikka olikaan. Olin sijoittautunut lavan sivustalle ja näkyvyys oli oikein mainio, mutta noteerasin pian varsin ikävän ongelman: En kuullut laulajien ääniä ollenkaan. Joonas, joka oli seisonut hieman keskemmällä, pyrähti pian luokseni ja valitti samaisesta ongelmasta. Niinpä tapahtui jotain ennenkuulumatonta oman keikkakäyttäytymiseni suhteen: Hylkäsin lavan läheisyyden ja lähdin etsimään uutta paikkaa kauempaa yleisöstä. 

No, ajatus oli ihan hyvä, sillä taaempana kuulin kuin kuulinkin Elizen, Jaken ja Andyn äänet, mutta samalla eteeni tuli seuraava ongelma: Eihän täältä näe mitään. No, sain sitten idean siirtyä yläkerran parvelle, koska siellä näytti olevan vielä tilaa. Carslbergistä sumeat silmäni olivat kuitenkin valehdelleet, sillä siellä ei todellakaan ollut enää jäljellä sellaisia paikkoja, joista olisi nähnyt edes vilausta bändistä. Eipä siinä mitään, kun nyt kerran siellä oltiin, niin päätettiin tilata baaritiskiltä samalla lisää juotavaa ennen siirtymistä takaisin alakertaan. Ikuisuudelta tuntuneen odottamisen jälkeen kiiruhdimme portaat alas ja päädyimme tönöttämään miksauspöydän viereen, joka päätti puskea tietoisuuteemme vielä yhden ongelman: Keikan miksaus kusi ja pahasti. Sellaista diskanttimössöä, ettei mitään rajaa! Koska en kuitenkaan voinut asialle mitään, niin päätin antaa sen painua mahdollisimman syvälle mieleni syövereihin ja keskittyä loppukeikasta nauttimiseen, sillä olin jo ehtinyt missata useamman biisin allekirjoittaneen ja Joonaksen kansanvaelluksen takia.

Kaikesta huolimatta Amaranthe veti kyllä hyvin ja yleisökin tuntui diggailevan meininkiä oikein kovalla kädellä. Keikka kesti arvioni mukaan vajaan tunnin, mikä on tietenkin aika vähän, mutta selittyy sillä, että yhtye on kerennyt julkaisemaan vasta yhden albumin. Settilistaan mahtui siis koko Amaranthe-nimeä kantava levy sekä toinen sen bonusbiiseistäkin. Itselleni mieleen jäivät erityisesti rock-balladi Amaranthine, sykettä tehokkaasti nostattanut Call Out My Name, oma suosikkini Rain sekä illan päättänyt Hunger. Vielä, kun olisi miksaus ja äänenvoimakkuudet saatu säädettyä kohdilleen, niin voisin puhua jopa todella mainiosta keikasta.

Amaranthen poistuttua takatiloihin fiilistelimme vielä hetken lavan edustalla, jonka jälkeen siirryimme jo autitoituneeseen yläkertaan ja valtasimme ison sohvaryhmän kokonaan itsellemme. Valitettavasti steve tuli hetken kuluttua keskeyttämään privaattibileemme parven sulkeutuessa, joten palasimme takaisin alakertaan. Spottasimme kuitenkin pian tutun näköisiä heppuja merchandise-standin luota ja siihen sitten tömähdimmekin höpisemään mukavia. Hieno ilta oli jälleen takana ja seuraavaa Amaranthen keikkaa odotellessa! Kiitoksia myös Joonakselle seurasta sekä julisteen ja settilistan diilaamisesta minulle!



Ja näissä meiningeissä on hyvä päättää tämä merkintä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti